UllaKaukola Koulutuksen ja sivistyksen puolesta

Ihmisen SOTE

Uuden SOTEn lähtökohtana tulee olla ihminen. Ihmisen on päästävä hoitoon silloin, kun hänellä on tarve. HUSin entisen toimitusjohtajan Aki Lindenin ajatus siitä, että tarvitsemme terveyskeskuksiin 1 000 uutta lääkäriä ja 1 000 uutta hoitajaa on viisas. Suomessa on 4 000 lääkäriä enemmän kuin 20-vuotta sitten, mutta vain 300 heistä on palkattu terveyskeskuksiin, suurin osa työterveyshoitoon, erikoissairaanhoitoon ja yksityiselle sektorille. Terveyskeskuksia on tarkoituksella ajettu alas.

Terveyskeskusten palveluissa erityisesti kahdessa on ongelmia: lääkäriin ja hammaslääkäriin pääsyssä. Suomessa yhdellä terveyskeskuslääkärillä on 2000 – 3000 potilasta, Tanskassa 1000 – 1200. Tuhat uutta lääkäriä tarkoittaa 2,5 miljoonaa uutta lääkäriaikaa. Tavoitteena tulee olla, että potilas pääsee viikossa hoitoon. Palatkaamme takaisin 1990-luvun omalääkärijärjestelmään, se toimi hyvin: lääkäri tunsi potilaan ja potilas lääkärin, jolloin pienimmät asiat pystyi hoitamaan myös puhelimitse.

Ihmistä on hoidettava kokonaisuutena. SOTEssa on muistettava pitää mukana myös mielenterveys, päihdeongelmat, lastensuojelu ja vanhustenhoito. Kyse ei ole vain sairauksista, vaan koko elämän hallinnasta.

OECD:n mukaan Suomen terveyden- ja sairaanhoito kuuluu maailman parhaimpiin ja kustannustehokkaimpiin. Hoito on korkealaatuista, kunhan hoitoon pääsee. Työterveys on yksi eriarvoistavimmista asioista. Sitä ei kannata purkaa, mutta tavoitteena tulee olla, että hoidetaan kansanterveys yhtä hyvin kuin työterveys.

Markkinatalous ei sovi sosiaali- ja terveydenhoitoon, päävastuu järjestämisestä on julkisella sektorilla. Julkista voi täydentää yksityisillä palveluilla, mm. palveluseteleillä.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

Toimituksen poiminnat