UllaKaukola Koulutuksen ja sivistyksen puolesta

Sairaanhoitajien koulutus ei olekaan tärkeää

Hallitus on uudistamassa ammattikorkeakoulujen rahoitusmallia vuoden 2021 alusta. Uudistuksella on ainakin kolme haittapuolta.

Ensinnäkin, jos uudistus toteutuu, niin oppilaitos saa yhdestä valmistuneesta insinööristä 75% enemmän rahaa kuin sairaanhoitajasta tai tradenomista. Paljon sairaanhoitajia ja/tai tradenomeja kouluttavat ammattikorkeakoulut menettävät yhtäkkiä rahoituksestaan miljoonia, mikäli ammattikorkeakoulujen saama kokonaisrahoitus ei lisäänny.

Toiseksi, koululle maksetaan opiskelijan toisesta saman tasoisesta tutkinnosta 50 % vähemmän kuin ennen. Elinikäinen oppiminen ja ammatin vaihto vaikeutuvat, koska koulujen ei kannata kouluttaa alan vaihtajia.

Kolmanneksi, uudistus ei vakauta korkeakoulujen rahoitusta eikä tuo siihen ennakoitavuutta.  Suomen kaltaisessa pienessä maassa oppilaitoksia on kannustettava yhteistyöhön ja tutkintojen korkeaan laatuun. Esitetyssä rahoitusmallissa oppilaitokset laitetaan yhä enemmän kilpailemaan toisiaan vastaan nollasummapelissä. Vaikka parannat toimintaasi, häviät, mikäli joku toinen parantaa vielä enemmän.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Toimituksen poiminnat